torstai 10. huhtikuuta 2014
Muuttotarkastus
Eilen oli muuttotarkastus.
Tiistai meni tarkastukseen valmistautumisessa, sopivan yleisilmeen luomisessa.
Pihaa piti siistiä, roskat yms kasata siististi ja pressujen alle, etteivät häiritse silmää.
Etutasanteelle piti rakentaa aitaa, tein sen runkovaiheen puutikkaista ja kuormalavoista.
Pihalta etutasanteelle tehdään luiska nyt keväällä ja pihaa täytetään vielä, tällä hetkellä tasanteelta on n. 50-80cm pudotus, joten se piti aidata. Samoin aitasin meidän talon ja naapuritalon välin kuormalavoilla, jottei takapihalla olevaan lautakasaan ole pääsyä (eikä siellä silloin voi loukkaantua).
Talossa on vielä sisäovet asentamatta, kellarissa parin huoneen lattiat kesken (tarkoituksella, mietitään vielä) ja kaikki listat puuttuvat. Ne hoidan viikon sisällä.
Sähkötyöt saatiin puristettua muuttokuntoon tiistaina illalla.
KVV- ja IV-tarkastus oli edellisellä viikolla.
Porraskaiteiden käsijohteet valmistuivat tiistaina. Porraskaiteet ja yläkerran lasikaide valmistuivat viime viikon lopulla.
Numerot kadunvarteen ja talon kulmaan sekä postilaatikon asennus tuntia ennen tarkastusta.
Kiirettä piti.
Tarkkaan täytyi siis viimeisiä hommia aikatauluttaa pari viikkoa etukäteen, että saatiin ne tehtyä ajoissa.
Muuttolupa tuli ja muuttoa suunnitellaan pääsiäisen tienoille.
Sitä ennen nuo listoitukset ja paljon siivoamista.
Päivittelen tammi-maaliskuun asioita tässä kevään mittaan kunhan ehdin...
Tunnisteet:
kaiteet,
projekti,
rakennuslupa,
sisätyöt,
suunnitelmat,
sähkötyöt
torstai 6. maaliskuuta 2014
Valmistuu vähitellen...
Noniin, väkisin kaivoin hiljaiselon jälkeen energiaa blogin päivittämiseen.
Edellisestä päivityksestä on lähes 2 kuukautta. Ei olla oltu tumput suorina vaan tehty hommia kovasti.
Yritän jossain välissä päivitellä tammi-helmikuun juttuja väliin.
Tilanne on tällä hetkellä se, että tasoitusmestari Eemeli on häädetty talosta. Ei siksi, jälki olisi huonoa tai ei oltaisi tyytyväisiä, päinvastoin! Seinät ovat valmiit! Kaikki seinät tasoiteltu ja maalattu tai laatoitettu.
WC-tiloihin on tullut jo kiintokalusteet paikalle.
Sähkäri (joukkoineen) tekee asennuksia hyvällä tahdilla.
Putkimiehelläkin on enää parin päivän hommat edessä asennusten kanssa.
IV-kone on teknisessä tilassa odottamassa asennusta/käyttöönottoa. Jäljellä olevat IV-työt vievät n. päivän.
Lämpöpumppu on toiminut hyvin jo 3 kuukautta.
Sauna on likipitäen valmis, vielä laatoitusten viimeistely ja sähkötyöt kesken.
Parkettia olen itse asentanut tähän mennessä n. 35 m2, keittö+ruokatila ja yksi makuuhuone.
Vielä olisi n. 100m2 jäljellä... Valmista tulee n. 2 m2 tunnissa.
Samoin olen paneloinut n. 30% kylpyhuoneiden katoista jo ja saanut siihenkin rutiinia. Siinä IV-putket ja upotettavat valot aiheuttavat aika lailla askartelua.
Eemeli, joka teki tasoitukset ja maalaukset huolella, purki telineet maanantaina, teki hommia 3 kuukautta. Jälki on kyllä hyvää. Nyt viimein on päästy kunnolla siivoamaan lattioita, kun enää ei tule pölyä ja likaa lisää.
Tavoitteena on ollut, että muuttaisimme maaliskuun lopulla. Nyt kun talven mittaan on arvottu portaiden kaideratkaisua, näyttää siltä, että emme saa kaiteita ajoissa ja muutto viivästynee huhtikuulle.
Omalla työlistalla on kyllä vielä asioita
- parketin asentaminen
- panelointi
- lämmönjakotukkien kotelointi
- ulkoportaiden valojen reikien suurentaminen
Pidän helmi-maaliskuussa viime vuoden kesälomat pois ja teen 2-3 arkipäivää viikossa talolla hommia.
Ja osin ratkaisemattomia asioita ovat vielä
- verhotangot
- seinävalaisimet
Portaiden päälystys tehtäneen vasta muuton jälkeen. Ei ainakaan asentajat sotke sitten enää..
samoin kellarin yhden harrastehuoneen lattia tehdään myöhemmin.
Edellisestä päivityksestä on lähes 2 kuukautta. Ei olla oltu tumput suorina vaan tehty hommia kovasti.
Yritän jossain välissä päivitellä tammi-helmikuun juttuja väliin.
Tilanne on tällä hetkellä se, että tasoitusmestari Eemeli on häädetty talosta. Ei siksi, jälki olisi huonoa tai ei oltaisi tyytyväisiä, päinvastoin! Seinät ovat valmiit! Kaikki seinät tasoiteltu ja maalattu tai laatoitettu.
WC-tiloihin on tullut jo kiintokalusteet paikalle.
Sähkäri (joukkoineen) tekee asennuksia hyvällä tahdilla.
Putkimiehelläkin on enää parin päivän hommat edessä asennusten kanssa.
IV-kone on teknisessä tilassa odottamassa asennusta/käyttöönottoa. Jäljellä olevat IV-työt vievät n. päivän.
Lämpöpumppu on toiminut hyvin jo 3 kuukautta.
Sauna on likipitäen valmis, vielä laatoitusten viimeistely ja sähkötyöt kesken.
Parkettia olen itse asentanut tähän mennessä n. 35 m2, keittö+ruokatila ja yksi makuuhuone.
Vielä olisi n. 100m2 jäljellä... Valmista tulee n. 2 m2 tunnissa.
Samoin olen paneloinut n. 30% kylpyhuoneiden katoista jo ja saanut siihenkin rutiinia. Siinä IV-putket ja upotettavat valot aiheuttavat aika lailla askartelua.
Eemeli, joka teki tasoitukset ja maalaukset huolella, purki telineet maanantaina, teki hommia 3 kuukautta. Jälki on kyllä hyvää. Nyt viimein on päästy kunnolla siivoamaan lattioita, kun enää ei tule pölyä ja likaa lisää.
Tavoitteena on ollut, että muuttaisimme maaliskuun lopulla. Nyt kun talven mittaan on arvottu portaiden kaideratkaisua, näyttää siltä, että emme saa kaiteita ajoissa ja muutto viivästynee huhtikuulle.
Omalla työlistalla on kyllä vielä asioita
- parketin asentaminen
- panelointi
- lämmönjakotukkien kotelointi
- ulkoportaiden valojen reikien suurentaminen
Pidän helmi-maaliskuussa viime vuoden kesälomat pois ja teen 2-3 arkipäivää viikossa talolla hommia.
Ja osin ratkaisemattomia asioita ovat vielä
- verhotangot
- seinävalaisimet
Portaiden päälystys tehtäneen vasta muuton jälkeen. Ei ainakaan asentajat sotke sitten enää..
samoin kellarin yhden harrastehuoneen lattia tehdään myöhemmin.
maanantai 13. tammikuuta 2014
Siivoaminen
Tässä viimeisen parin viikon aikana on tullut tavaksi aina viikonloppuisin (ainakin) siivoilla raksalla.
Hiomiskokemusten perusteella hankin pienen markkinatutkimuksen seurauksena Bauhausista Kärcher WD 3.500 -märkä/kuivaimurin.
Päädyin tuohon malliin, koska siinä on "orjaliitäntä", eli imurissa on sähköpistorasia, johon voi liittää jonkin koneen, kuten poran ja kun poran käynnistää, käynnistyy myös imuri. Näppärä ominaisuus, kun pitää jossain vaiheessa kuitenkin porailla seiniin reikiä yms.
Netistä olin mainoksesta bongannut ko laitteen ja sille sopivan hinnan: 120 eur.
Bauhausissa jouduin myyjältä kysymään neuvoa, että löysin koneen. Oli vähän piilotettu. en kertonut, mitä imurilla teen, mutta myyjä piti ihan itse aktiivisesti myyntipuheen: tällä ei kannata betonipölyä imuroida, siihen olisi hyvä tuo paljon kalliimpi malli.
Tuolla on hyvin imuroitu pölyä ja kaikkea muutakin. Toimii erinomaisesti.
Pölypussi täytyy helposti, mutta vaikka se on paperia, sen voi kyllä tyhjentää ihan helposti. Eikä nuo pussit kalliita ole, mutta raksalla niitä menisi pari päivässä helposti, helpompi kaataa pussista pölyt roskapussiin ja jatkaa samalla pussilla.
Koneen teho on hyvä. Tein vielä niin, että otin vanhan imurin letkun ja teippasin - juuri niin - ilmastointiteipillä kiinni Kärcherin letkuun. Siinä minulla on reilut 4m letkua, joten ulottuvuutta riittää kivasti.
Seinien pienten kolojen korjauksien , tasoitusten yms seurauksena lattialla ja portaissa on ollut välillä aika reilusti pieniä laasti- yms. kokkareita, eriasteisesti kuivuneita.
Nämä irtoavat sujuvasti petkeleellä.
Petkelettä valitessa kannattaa muuten huomioida, että a) se on riittävän vahva/jämäkkä ja b) terän toinen sivu on suora, ei teroitettu.
Rautakaupoissa oli näin "talviaikaan" paljon petkeleitä, jotka ovat jäätyökaluja, terä on hiottu molemmilta sivuilta. Kun haluaa, että lattiasta tulee tasainen, pitää toisen sivun olla suora, hiomaton. Lisäksi moni petkele on ilmeisesti joko lasten tai maalareiden leluja, niissä "terä" on peltilevy, joka ei varmasti kestä kovaa törmäystä kivettyneeseen laastiin.
No, löytyi sieltä kohtuuhintaisesti hyvä irtoterä ja siihen kunnon varsi. Niillä kyllä irtoaa.
Tunnisteet:
asiakaspalvelu,
Bauhaus,
siivous,
sisätyöt
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Yksityiskohdat
Tässä pyhien aikana olen kiinnittänyt paljon huomiota yksityiskohtiin ja tehnyt erilaisia täytehommia, kirjamellisestikin.
Korjasin 2. kerroksen kylpyhuoneen koteloinnissa pesukoneen poistoviemärin liitoksen suoraan. Raksamiehet olivat sen pistäneet "sinnepäin" ja se oli hieman vinossa. Kun liitosputki on vinossa, tulee se "liitoshanakin" vinoon.
Peittelin valmiiden laatoitettujen tilojen ovenkarmit, jotta seinien tasoitus maalaus viereisissä huoneissa ei sotkisi niitä. Tasoitusmestarin ohje oli, että muovit teipillä kiinni, mutta keksin, että paljon nopeammin saa, kun laittaa niiteillä oven karmin ulkosivun reunaan, siis siihen sivuun, joka on täyteuretaania vasten. Sieltä ei niitin reiät näy ja laiska voisi vaikka jättää niitit sinne.
Tein korotusvalut putkinousujen ympärille LVI-suunnitelman mukaisesti, n. 5 cm korkea sementtikakku ja samalla lattialämmitysputkien jakotukkien kohdalla lattian täyttö.
Nuo kun eivät olleet seinien vieressä kunnolla täyttyneet lattiavalujen yhteydessä, ei ollut kura päässyt valumaan putkien raoista kunnolla. Sinne minä sitten lusikoin sitä vanhalla käytöstä jo poistetulla soppalusikalla putkien välistä. Hyvin sujui :)
Samalla kyllä tuli hieman kirottua valajien, tomallenin ja runkoporukan suurpiirteisyyttä.
Putket eivät olleet aivan suorassa linjassa seinälinjan kanssa. Parissa kerroksessa tuli kevyt väliseinä vasta valun päälle ja lämmitysputket jakotukkeineen kiinnitettiin raudoilla lattiaan.
Lopputulos on, että yksi jakotukkipari on hieman irti seinästä eikä sitä uskalla enää vääntää seinään kiinni. Ero ei ole suuri, vain n. tuuman luokkaa eikä sitä taida kukaan muu kuin minä noteerata, kun nuo saavat kotelon tässä kevään mittaan peitokseen. Kaiken kukkuraksi kaikki jakotukit tulevat olemaan kaappien sisällä.
Meinasin tehdä kotelot nyt viikonloppuna jakotukeille, mutta sitten tajusin yhden oleellisen asian: jos koteloin nyt, ja parketti tulee n. kuukauden kuluttua, niin mihin se parketin reuna tulee? Kotelon ulkopuolelle tietenkin, ja silloin vesi - jos putki sattuisi vuotamaan, valuisi parketin alle / betonilaatalle ja sen huomaisi vasta pitkän ajan kuluttua. Niinpä päätin, että parempi tehdä koteto vasta parketin jälkeen niin, että tuo mahdollinen vuoto valuisi sitten parketille. Saattaa tietenkin olla, että tässä järjestyksessä tehtäessä tuo kotelointi voipi jäädä kesän hommaksi...
Toiset ärräpäät pääsivät samanlaisesta suurpirteeisyydestä: anturien yms ohjauksen sähköjohtoputket tuntuvat pelkäävän noita jakotukkeja - ne kun olivat n. 20 cm päässä jakotukkien vieressä. Olisi voinut laittaa ihan hyvin aivan viereenkin.
Jotenkin tässä nyt lomien aikana paljon pikkusiivousta ja paikkailua tehtyäni olen huomannut
samaa havaitsin jo aiemmin, mutta ehdin puuttua asioihin riittävän ajoissa.
Raksamiehillä tuntuu olevan vähän se ideologia, että jos on tilaa, niin sitä voi käyttää.
Eihän se ole heidän hyötyneliöistään pois, jos joku kotelointi on 20cm suurempi.
Lattiavaluja edeltävänä päivänä olisi pitänyt ehtiä tarkastamaan jokainen valettava yksityiskohta
työpäivän aikana sekä tomallenin että muiden kanssa, että olisivat voineet korjata. En vain ehtinyt, työnantaja ja asiakkaat pitivät huolen siitä. Ja illalla tarkastaessani kaikki oli riittävästi "sinnepäin", ettei kriittisiä virheitä löytynyt. Eikä niitä siis olekaan.
Toisaalta, ei noita asioita ollut missään piirustuksissa noin tarkasti, mutta näyttää käytännöissä ja käsityksissä olevan vähän heittoa.
No, ei ne asiat ole surkeasti, mutta muutama pikku yksityiskohta olisi voitu tehdä paremmin,
kerralla hyvin, ettei tarvitsisi paikata jälkikäteen.
Tuossa joskus joulukuun alkupuolella asentelin muuten vastaavavan mestarin suosituksesta liesituulettimen hormiin kanavapuhaltimen. Näin saamme kostean ilman puhallettua suoraan ulos talosta.

Kuulemma olisi ollut jotain yksinkertaisempiakin malleja, mutta K-raudassa ei ollut kuin tällaisia.
Virittelin tuulettimen metalliketjuilla siten, että ketjut tulevat kiinni koukkuihin katossa olevan hormiaukon reunassa oleviin tukipuihin. Näin eivät haittaa katon tasoitusta ja maalausta.
Toistaiseksi tämän on toiminut erinomaisesti, seiniä on tasoiteltu jo useamman sadan vesilitran avulla, talossa oli vielä joulun pyhinä hieman kosteahko ilma, mutta nyt on taas jo aivan kuiva ilma ja seinät tuntuvat kuivilta.
Tuuletuksessa auttavat 3 lämmitintä, jotka ovat tuuletusmoodissa pienellä lämmityksellä, 2 kellarissa ja yksi 1. kerroksessa.
Tällä viikolla olen myös viimeistellyt maalausohjeistusta Eemelille, joka siis tekee tasoitus- ja maalaustyöt. Kellari ja 1. kerros tulevat samalla vaaleanharmaalla - hieman valkoista tummempi ja lämpimämpi sävy. Yläkertaan tulee hieman tätä tummempi harmaa.
tiistai 31. joulukuuta 2013
21450 porraskiloa
Jouluviikolla kuntoilin urakalla kantamalla n. 1400 kiloa laattoja.
Toinen laattaerä tuli aatonaattona pihaan.
Kiitolinjalla on muuten liian isot autot. Edellinen kuorma tuli juuri ja juuri etummaisen talon ohi. Tällä kertaa ei päässyt edes etummaisen talon etukulmalle. Syynä tontin ajotien kapeus ja tien vieressä oleva varastorakennus. Pitkä auto ei oikein mahtunut kääntymään riittävästi. Nyt oli tullut hieman painaumia tiehen, joten varaston suojelemiseksi kuski otti linjaa tien toisesta reunasta eikä sitten enää pyörillä ollut tilaa kääntyä, että olisi saanut autoa pidemmälle... No, 20 metriä enemmän kantamista, siitä ei ollut haittaa.
Kannoin toiseen kerrokseen n. 650 kiloa kylppärin laattoja. Portaita kiivetessäni keksin uuden kuntoilumittarin: porraskilon. Kerrotaan hyötykuorma kiivetyillä portailla.
Toinen lavallinen oli n. 800 kiloa lattialaattoja kellariin. Hieman helpompi homma, kun pääsi alaspäin suoria portaita, ja portaitakin oli vähemmän.
Vaihtoehtoiseksi kuntoilumittariksi voisi ottaa hikipisarat portaissa: 23.
Enemmän löytyi kyllä yläkerran lattialta, mutta portaista oli helpompi laskea.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Lämpiää
Eilen oli sitten taas yksi virstanpylväs, kun vihdoinkin kytkettiin lämpöpumppu käyntiin.
Pumpun käynnistys viivästyi hieman, kun epähuomiossa olivat tehtaalla alkaneet kasaamaan sähkökeskusta metrin levyiseen kaappiin. Onneksi kävimme asiaa läpi sähkärin kanssa etukäteen ja saimme muutettua kaapin 60 senttiseksi, korkeammaksi.
Tästä kuitenkin aiheutui se, että keskusta ei voitu asentaa suunnitellusti joulukuun
alkupuolella, vaan vasta viime viikolla. Hän kytki sähköt maalämpöpumppuun. Muutoin keskus on vielä aivan kesken, kytkentöjä aletaan vähitellen tehdä. Siihen on kyllä reilusti aikaa käytettävissä, näillä näkymin pari kuukautta.
TomAllenilla meni tuon vuoksi suunniteltu asennuspäivä mönkään ja seuraava vapaa olisi ollut Joulun aaton aattona. Nyt kuitenkin kaveri ehti yllättäen eilen paikalle ja teki temput nopeasti: putkien ilmaus ja pumpun käynnistys ja säätäminen, sekä ulkolämpötila-anturin kytkentä oikeaan paikkaan. Sähköasentaja ei ollut saanut selvää mihin se olisi pitänyt kytkeä.
Pumppu säädettiin 20 asteeseen. Asunnon termostaatit eivät ole käytössä (eikä edes asennettu vielä), joten pumppu säätää lämpöä itse ulkolämpötilan mukaan.
Tarkempaan säätöä yms tehdään sitten helmi-maaliskuussa, kunhan muutto on lähempänä.
Samalla siirtyivät aiemmin pumpun asennuksen yhteydessä tehdyt putkitukset jakotukeille seinän poikki hieman korkeammalle niin, että IV-koneenkin pitäisi mahtua putkien alapuolelle.
Tänään oli talossa vielä aiempaa lämpimämpää. Tähän asti 3 sähkölämmitintä ovat pitäneet lämmön olohuoneen lattian tasolla hyvin 18-20 asteessa päivisin ovien ollessa välillä reilusti auki. Lämmitetyissä huoneissa on ollut reilusti lämpimämpää.
Tänään alkoi myös seinien massatasoitukset. Seinille oli ruiskuteltu tasoitteen kanssa vettä ymmärtääkseni 200 litraa, yksi jätti-iso saavillinen. Vesi otetaan vielä saaviin viereen rakennettavan naapuritalon teknisestä tilasta puutarhaletkulla, siellä kun on meidän yhteinen päävesiliittymä. Laiskoja kun ollaan, niin ei viitsi turhaan irrottaa hyvin kiinni olevaa puutarhaletkua ja kuskaa omaan tekniseen tilaan.
Lämmölle siis alkaa kunnolla olemaan käyttöä.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Lähes valmiita pintoja
Viime viikolla alkoi tulla jo lopullisia, lähes valmiita pintoja.
Pesuhuoneen seinät on laatoitettu - puuttuu vain saumalaasti.
Tulee muutoin valkeaa, mutta yksi seinä suihkujen vieressä tulee hieman aaltomaista pintaa ja tummaa mosaiikkinauhaa.

WC:issä (kellari ja 1. kerros) on laatoitettu seinät puoliväliin.
Viikonloppuna itse peittelimme ikkunoita muovilla, jotta tasoitus pääsee kunnon vehkeillä vauhtiin.
seinät verkotetaan ja tasoitetaan hyvin 2-3 kertaan, jottei mahdolliset pienet rungon liikkeet näkyisi. Päälle sitten maalataan.
Värivalintoja on viimeistelty myös kuumeisesti.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Sisätöiden toinen vaihe
Sisätöiden toinen vaihe on päässyt käyntiin, kun sekä tasoitustyöt että laatoituksen valmistelutyöt alkoivat kunnolla viime viikon aikana.
Mikä on ensimmäinen vaihe?
Lasken ensimmäiseksi vaiheeksi kattojen alaslaskut, koteloinnit ja levytykset yms.
Ne suoritti MK-Kivitalot Oy joka alihankkijana Bau-kivitaloille on tehnyt talon runkotyötkin.
Heidät oli helppo ottaa tekemään, kun työn jälki oli siistiä ja työmiesten asenne reipas ja hyvä. Kysyvät ennenkuin tekevät ominpäin hölmöyksiä. Miehet ovat virolaisia, useimmat puhuvat hyvin suomea ja jos ei osannut puhua, niin osasi näyttää ongelman käsillä. Kyllä asia pariin kertaan selvisi hienosti ilman sanojankin.
Tässä kuva keittiöstä.

Ruokailutila keittiön vasemmalla puolella, kuva otettu OH:sta päin.
Muutamia pikkujuttuja vähän vielä säädettiin uudella tavalla, kun kohdan näki "elävänä", esimerkiksi yläkerran kaiteesta poistettiin 16cm irrallinen pätkä ja tehtiin seinä, koska siinä vieressä oleva teräspilari päätettiin koteloida kipsilevyllä. Saatiin yhtenäinen seinä.
Alkuperäisessä arkkitehdin unelmassa pilari oli jätetty maalatuksi. Suoraan sanoen en halunnut teräsharjalla (edes poraan kiinnitetyllä) käydä pilaria läpi... juniorina on tullut sitä tehtyä riittävästi.
Katot tulevat pääosin kipsilevystä, ainoastaan märkätiloihin tulee panelointi.
Kipsilevyt tasoitetaan ja maalataan.
Tasoitukset ja maalaukset hoitaa ER-tasoite Oy ja laatoitukset Nallen Kylpyhuoneet ja Saunat Oy.
Tällä viikolla itse on talossa siivouksen lisäksi käyty läpi jokainen ikkuna ja ovi-aukko. Ensin leikattu pursuavat uretaanivaahdot pois siten, että tasoitusmestari-Eemeli pääsee tekemään smyygit ja sitten pesty ikkunanpuiteet puhtaiksi.
Tulin siihen tulokseen, että parempi, että ikkunanpuitteet ovat puhtaat kun tasoituksesta alkaa kosteutta tulemaan, ettei käy niin, että kosteuden tiivistyessä ikkunoiden alareunaan se imeytyisi puuhun pölykerroksen läpi - ja imeyttäisi siis pölyä mukanaan. Sitähän ei saisi sieltä enää mitenkään pois. Onneksi tuo putsaus ei ollut hankalaa, vei vain reilut pari tuntia.
Kellarin ja 1-kerroksen märkätilojen seinät on tasoitettu viikon aikana 2-3 kertaan niin, että niihin voidaan ensi viikolla tehdä kosteuseristykset.
Laatoittajat tasoittelivat kylpyhuoneiden ja wc:iden lattiat niin, että kaadot menevät hyvin ja ovat suorat. Vaikka olin hionut liimat pois, niin lattioissa oli vielä hieman heittoa. Laatan valussa oli kaadot jo huomioitu, mutta ei se ollut täydellistä.
Tunnisteet:
1. kerros,
ER-tasoite Oy,
kellari,
laatoitus,
maalaus,
MK-kivitalot Oy,
Nallen Kylpyhuoneet ja Saunat Oy,
projekti,
sisätyöt,
tasoitus
maanantai 2. joulukuuta 2013
Tonni tehty!
Tänään tuli taas yksi mailikivi urakassa: Laattojen ensimmäinen erä.
Päivän aikana tuli taloon kannettua toista tonnia kaunista ja kallista laattaa.
Kallista siksi, että hyvännäköiset nykyaikaiset laatat eivät valitettavasti ole halpoja.
Toinen erä, joskin vain n. 700 kilon kokoinen pitäisi tulla Joulun alla, siinä on tilaustavara ja toisen kerroksen kylppärin laatat.
Päätimme tilata laatat ABL Finlandilta. Suunnittelijamme Erjan välityksellä saimme reilun alennuksen listahinnoista ja ennenkaikkea valikoima on laaja ja monipuolinen.
Toimitus sujui periaatteessa hyvin. Kaukokiidon kuski toi aamupäivällä 2 lavallista tavaraa. Ihmettelin hänelle hieman, että onko tuossa kaikki, kun pinot eivät olleet hirvittävän korkeita. Kuulemma siinä oli kaikki mitä oli toimitettavaksi annettu.
No, lähestyslistassa lukikin, että puolet kuormasta ei ollut mukana. Soitto ABL:ään ja hetken päästä olikin sovittu toisen satsin toimitus auringonlaskun aikoihin eli hieman kello neljän jälkeen. Kuulemma varastossa olivat unohtaneet puolet.
Tämä kuski olikin todella täsmällinen, ajoi pihaan minuutilleen oikeaan aikaan.
Pisteet ja iso plussa siitä. Erinomaista asiakaspalvelua muutenkin.
Laatoitustyöt alkavat toivottavasti viikonsisällä kellarin pesuhuoneesta.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Kodinkoneet
Viimeisen parin viikon aikana olen kiertänyt kauppoja ja pyytänyt tarjouksia kodinkonepaketeista.
Samalla olen nähnyt monta esimerkkiä yhdestä lempiaiheestani asiakaspalvelusta.
Asioin n. 6 liikkeessä. Jokaisessa sama (todellinen) tarina ja pyyntö, että "myykää minulle keittiö koneet".
Olin kyllä tehnyt läksyni etukäteen, mutta en paljastanut sitä. Tiesin mitä halusin ja mitä en.
Yhdessä liikkeessä myyjä oli reipas ja lähti heti viemään minua kohti jääkaappeja, samalla kyseli, minkä tyylistä ja minkä hintaluokan laitteita haen, pyrki kategorisoimaan minut sopivaan luokkaan.
Hän esitteli muutamia vaihtoehtoja, kertoi niiden eroista selkeästi ja suositteli yhtä mallia.
Päädyimme ottamaan listalle hänen suosittelemanssa vaihtoehdon selkein perustein ja samanlaisen pakastimen.
Seuraavaksi erillisuuni. Hain perusratkaisua, ilman kallista pyrolyysiominaisuutta - tutkimukseni mukaan pyrolyysi lisää hintaa n. 200 euroa. Koska olemme aiemminkin saaneet uunin puhtaaksi, en nähnyt sille perusteita. Tässä kohtaa myyjä yllätti minut totaalisesti.
Pienellä hintalisällä saan samaan pakettiin yhden uunin sijasta 4: Tavallinen kiertoilmauuni, kahtia jaettava uuni, jossa 2 kiertoilmapuhallinta sekä höyryuuni. Aivan mahtavankuuloinen laite.
Liesitasoksi löytyi induktiotaso, jossa on flex-alue ja 2 "kattilarinkiä".
Liesituulettimeksi olimme jo päättäneet haluavamme tietyn Savon mallin.
Toisessa liikkeessä myyjä ei juurikaan kysellyt, vaan alkoi heti saarnaamaan, että tämä AEG on paras. Ihan kaikkeen.
Kun kysyin, että onkos muita vaihtoehtoja, vähän edullisempia, niin vastaus oli aina, että tämä hänen esittelemänsä on minulle paras.
Etenkin uunien kohdalla alkoi minulla hieman keittää, kun kysyin, että mitäs nämä muut 10 erilaista ja erihintaista mallia tässä, miten ne eroavat tästä ehdotetusta, sain saman vastauksen, mitään eroa ei ollut, mutta ne olivat huonompia.
Tarjouksen sain välittömästi, se oli ihan selkeä ja pakettitarjouksen edut yms selitettiin,
maksuaikajärjestelyt yms. Eli tarjoaminen sujui ihan by the book, mutta myyntityö ei.
Yhdestä liikkeestä pyysin tarjouksen sähköpostitse. katsoin heidän sivuiltaa muutamia malleja esimerkkeinä ja kerroin, että ehkä jotain näiden tyyppistä, ja kuvailin haluttuja ominaisuuksia. Vastaus ja tarjous tulivat nopeasti. Niihin ei oltu paneuduttu juurikaan ja tarjous oli juuri niillä esimerkkimalleilla, joita olin laittanut. Hinta oli kallis, pakettialennus oli hyvä ja reilu, mutta listahinta lähti korkealta. Myös kuljetus oli n. 3-kertainen muihin verrattuna.
Tarjouksessa tai viestissä ei kyllä yhtään myyty, se ole pelkkä hintapläjäys.
Kävin lisäksi kahdessa liikeessa ohimennen. Molemmissa oli huonosti malleja näytillä. Toisessa sain etsiä myyjän ja oikein kysyä, haluaako hän tehdä kauppaa. Halusi, mutta toiminta oli kovin passiivista. Hän kertoi heti, että heillä ei ole oikein malleja esillä.
Ei se mitään, sanoin, selvität vaan mitä minä tarvitsen ja tarjoat sen mukaisesti,
kerrot tuotenumerot ja minä katson faktat netistä, ehdotin.
No, pikainen kierros käytiin liikkeessä, n. puolesta laitteista oli joku malli paikalla ja niistä hän päätyi tarjoamaan juuri ko mallia. Puolet laitteista jä hänelle vielä kotitehtäväksi ja tarjous tulisi sähköpostissa. Eipä ole kuulunut... tämä liike oli tunnettu brändiliike yhdessä suurimmista ostosparatiiseista.
Toisessakin liikkeessä oli huonosti malleja liikkeessä, tämäkin myyjä nojautui niihin, mutta keräsi tiedot ylös ja toimitti sähköpostitse tarjouksen seuraavana päivänä. Tarjous oli keskitasoa. Mutta ei mitään perusteluita tai muuta keskustelussa tai mailissa. Pelkät hinnat.
Yksi tarjous oli keittiöpaketin kylkiäisinä, se oli hinnallisesti paras, mutta laitteet ehkä hieman yliampuvia, mm. pyrolyysiuuni yms. Mutta heillä valikoima on perustellusti pieni.
Kliimaksi tuli viikonloppuna, kun huomasin, että Gigantissa on koneet -15%. Saamani pakettitarjous oli tasoltaan n. -12%.
Gigantissa oli muuten paras ja asiantuntevin palvelu, sopivat laitteet ja tuon erikoistarjouksen vuoksi myös edullisimmat.
Tein siis kaupat Gigantissa. Toimitus tapahtuu helmikuussa ja laitteet ovat yllätyksekseni Samsungia, paitsi tiskariksi tulee ruotsalainen Asko, täysteräskone ilmakuivauksella, hieman luksusta mukaan :)
Aiempia kokemuksia Samsungista ei keittiössä ole, mutta kokemukset muutoin ovat hyvät,
joten katsotaan miten toimivat. Onhan niissä takuu, jos eivät toimi...
Ylimääräinen bonus velkaiselle rakentajalle oli rahoitus, joka hoituu 10 erässä ja sisältää hintaturvan 30pv. Rahoituskulut (ei korkoa, pelkkä laskutuslisä) muuten tässä n. 1% eli voittaa lainarahoituksen
Hyvät myyjät: Panostakaa siis ammattitaitoon, aktiivisuuteen ja myyntityöhön.
Myyjä ansaitsee aina palkkansa.
Tunnisteet:
1. kerros,
asiakaspalvelu,
Gigantti,
Keittiö,
kodinkoneet
torstai 14. marraskuuta 2013
Edistyy
Eilen keskiviikkona vastaava mestari piti runkourakoitsijan kanssa katselmoinnin.
Tavoitteena on päättää runkourakka. Hyvä juttu, täytyy saada runkovaihe päätökseen, että voidaan kunnolla työstää sisällä.
Itse en päässyt tuohon katselmointiin, olivat työnantaja ja Asiakas päättäneet aikataulusta puolestani. Olin omista havainnoistani jo aiemmin raportoinut, joten eivät ne minua siellä kaivanneet.
Katselmoinnissa tuli esiin muutamia viimeistelyjuttuja, jotka hoitavat valmiiksi. Ei mitään merkittävää, ne olisi jo käsitelty aiemmin - ja onkin, tosin ennen ongelmien syntymistä. Bau-kivitalojen Juha Kauhasella ja raksaporukan vetäjällä Martinilla on erinomainen tapa kysyä, jos jokin on epäselvää tai suunniteltu hassusti. Näin olemme yhdessä vastaavan mestarin Jarmon ja tarvittaessa suunnittelijoiden kanssa sitten ratkaisseet asiat niin, että on päästy hyvin eteenpäin.
Naapuritalon osalta ollaan vielä hieman enemmän vaiheessa, ymmärtääkseni takkaa ja siten savupiippua ei ole vieläkään päätetty. Ja piippu on tietysti osa runkourakkaa. No, sehän on pikkujuttu tehdä sitten kun päätös on tehty. Ymmärrän kyllä, että hankala päättää, mutta eihän talo koskaan valmistu, jos ei päätöksiä tule liukuhihnalla.
Viikon kuluttua olisi tarkoitus päästää tasoittaja vauhtiin. Hänellä on riittänyt töitä, joten emme ole turhaan hätäilleet. Hyvällä miehellä on vientiä. Puskaradion perusteella häneen päädyimmekin.
Käytännössä puuttuu vain sisäpinnat ja koneistus ja kytkennät.
Soitin muuten viime viikolla rakennusviraston tarkastajalle, joka on muuten virkamieheksi tosi ystävällinen ja asiakaspalveluhenkinen. Sovimme, että parvekkeen jätämme muuttotarkastuksen ulkopuolelle. Suunnitelmani on, että parvekkeen lasikaiteet tehdään vasta kesällä. Onnistuu, kunhan parvekkeen ovi pysyy kiinni. Sitä vartenhan siinä on lukko.
Sisäkattokoolaukset ja alaslaskut ovat valmiina ja vihdoin viikonloppuna päätimme sisäkattomateriaalit.
Olohuoneen katton tulee Knauf Danoline Design Panel M2F -rei'itetty akustiikkalevy.
Olohuoneen vino katto on sopivasti 6m leveä ja 5m pitkä, joten 2 levyä pitkittäin ja yksi poikittain menee just passelisti. Alareunaan todennäköisesti pitää laittaa 'soiro' tavallista kipsilevyä. Katto maalataan.
Muutoin katot tehdään kipsilevyllä, jotka maalataan. Märkätiloihin tulee joku sopiva kostean tilan panelointi, sitä mietimme vielä, mutta lähtökohtana on, että ne ovat valmispaneleja eli ei tarvitse käsitellä.
Parhaillaan arvomme vielä alaslaskuihin tulevia valoja, niistä on sisustus- ja valaistussuunnittelijamme Erjan kanssa jo lähes lukkoon lyöty suunnitelma.
Raksamiehet odottavat, että saisivat tietää, mihin tehdään reiät valoja varten.
Tunnisteet:
asiakaspalvelu,
Bau-kivitalot,
kaiteet,
maalaus,
projekti,
rakennusvalvonta,
valaistus
perjantai 8. marraskuuta 2013
Reikä maassa
Noniin, nyt on reikä maassa maalämpöä varten.
TomAllenin porausmestari tuli paikalle tiistai-aamuna ja illalla oli reikä tehty 173 metriin.
Yksi kaveri hoiti koko homman hienosti.
Reiässä kuulemma riittää vettä niin, että sitä voisi käyttää porakaivona. Hyvä tietää, jos HSY:llä tulee vaikeuksia.
Poraus ei pölyttänyt yhtään ympäristöön, kaikki porausjätteet menivät hienosti omaan konttiinsa. Meteli oli aikamoinen, mutta onneksi ei kestänyt kauaan.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Pölysukellusta
Mielenkiintoinen viikonloppu takana.
Laattamies kertoi - onneksi etukäteen -, että betonilattiasta pitäisi hioa pintaan noussut betoniliima pois, jotta laastit tarttuvat kunnolla.
No, siinähän on hyvä simppeli homma itse tehtäväksi, mietin.
Mestarilta sain hyvät ohjeet ja kävin Ramirentistä vuokraamassa Hiltin hiomakoneen timanttiterällä. Ilmeisesti olisi heppoisemmallakin hoitunut, mutta vuokraamon setä kantoi sellaisen eteen, kun kuvasin tarpeen. Ehdotti imuriakin varovasti, mutta sanoin, että minulla on yksi imuri. Antoi sentään mukaan koneeseen sopivan imuriletkun.
Alkuun meni muutama tunti ko huoneiden siivoamiseen. Jo pelkkä varovainen harjaus nosti pölyä aika reilusti. Imurilla loput pois.
Sitten vaan Hilti pörräämään!
Homma sujui hyvin n. 10 sekuntia. Sitten alkoi pöllytä.
Onneksi oli päässä hatun lisäksi hengityssuojain, suojalasit ja kuppisuojaimet ja takki tiukasti kiinni kurkkuun asti. Osasin aavistaa tämän.
1. krs wc ja yläkerran kylppäri menivät aika siististi.
Kellarista sitten tulikin oikea sukelluskammio. Siellä piti hioa eteinen+käytävä, wc, varasto, kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna. Paljon lattiaa ja pieniä huoneita/seiniä ohjaamassa pölyä.
Ensin sentään älysin eristää yhden huoneen muoveilla ja kasata sinne kaikki kellarissa olleet ei-roskat.
Jo portaiden alla huomasin, että tämä menee hitaasti. Ylempänä olin jo huomannut, että imurin kapasiteetti riittää vain sen 10 sekuntia tyhjällä pölypussilla. Yksi pussi per huone. Kellarissa ehkä timantti puri kovemmin ja nosti ehkä enemmän pölyä. n. 3 neliömetrin jälkeen imuri ei enää jaksanut imeä ja ilma oli sakeana pölystä.
Päätin muuttaa taktiikka. Tein kerralla n. 10 neliömetriä, sitten 2-3 tunnin tauko ja seuraava satsi.
Kunnon suojaimilla homma sujui ihan hyvin, vaikka välillä näkyvyys oli n. 50cm luokkaa.
Olisi vaan pitänyt tosiaan olla reilusti tehokkaampi imuri. Pyhäinpäivänä ei vaan kukaan halunnut sellaista myydä tai vuokrata :(
Sunnuntaina lakaisin ja imuroin n. 10 litran ämpärin verran pölyä kellarin lattialta. Aikamoinen määrä tavaraa ollut ilmassa.
Nyt nuo lattiat ovat kyllä siistit ja tasaiset. Tiedän, että tämä ei ollut se järkevä tapa.
Eli jos hiotte betonia, ottakaa siihen kunnon imuri!
lauantai 19. lokakuuta 2013
Tilanne tällä hetkellä
Tämän hetken tilanne on seuraavanlainen
Kattopellit on asennettu syyskuussa. Sisältyi Bau-kivitalojen runko-urakkaan. Samalla tilasimme kattoturvajutut (lumiesteet ja kattosillat & tikkaat) ja räystäskourut ja syöksytorvet sekä ikkunapellit. Pari ikkunapeltiä puuttuu vielä jostain syystä.
Yläpohjaan on puhallettu puhallusvillat. Tätä ennen on tehty yläpohjaan sulkumuovitus ja koolaukset.
Talo on nyt käytännössä tiivis ja lämmitys on aloitettu.
Tilasimme neuvottelujen jälkeen suoraan tältä rakennusporukalta lisätyönä alaslaskujen rungot ja sisäkattojen koolaukset (kellari ja 1. krs). Heillä oli sopivasti aikaa ja osoitettu huolellisuus ja ajattelukyky ovat kohdallaan.
IV-töiden osalta kanavat on asennettu. Kone puuttuu.
Yhtä putkea tosin pitää siirtää, se menee nyt kellarissa liian läheltä ikkunaa niin, että sitä ei voi koteloida piiloon.
Putkitöiden osalta ollaan ehkä puolivälissä.
Sähkötöiden osalta johdotukset on vedetty ja rasiat ovat pääosin oikeissa paikoissa, toivottavasti ei enää tule säätöä niiden kanssa.
Hieman viimeistelyä vielä sisäseinien kanssa ja toivottavasti marraskuun alusta saadaan päästettyä tasoittaja hommiin.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
työkiireitä
Viimeisen reilun kuukauden on bloginkirjoittajalla ollut työkiireitä niin, ettei ole ehtinyt siitä muulle maailmalle kuiskimaan.
Raksa on edennyt ihan kivasti, tosin hieman suunnitellusta aikataulusta myöhässä.
Alkuviikosta tuli viimein yläpohjaan puhallusvillat, nyt alkaa talo lämpiämään kunnolla,
kun lämpö ei enää karkaa taivaalle.
Sisäseinät on tehty, samoin yläpohjan muovitus ja koolaukset.
Kattopellit ja kattoturva- ja räystäskourut yms tulivat syyskuussa.
Kadun laitaan, sisääntulotien viereen tulevan varastorakennuksen työt ovat alkaneet ja kestänevät n. viikon.
Näillä näkymin runkohommat ovat valmiit lokakuun aikana.
Elo-lokakuun aikana olemme työstäneet kaappeja, etenkin keittiön osalta ja nekin suunnitelmat on vihdoin jäädytetty.
Raksa on edennyt ihan kivasti, tosin hieman suunnitellusta aikataulusta myöhässä.
Alkuviikosta tuli viimein yläpohjaan puhallusvillat, nyt alkaa talo lämpiämään kunnolla,
kun lämpö ei enää karkaa taivaalle.
Sisäseinät on tehty, samoin yläpohjan muovitus ja koolaukset.
Kattopellit ja kattoturva- ja räystäskourut yms tulivat syyskuussa.
Kadun laitaan, sisääntulotien viereen tulevan varastorakennuksen työt ovat alkaneet ja kestänevät n. viikon.
Näillä näkymin runkohommat ovat valmiit lokakuun aikana.
Elo-lokakuun aikana olemme työstäneet kaappeja, etenkin keittiön osalta ja nekin suunnitelmat on vihdoin jäädytetty.
Portaat
Maanantaina valettiin kellari - 1.krs -portaat.
Valussa tuli pieni vahinko, kun betoni oli löysempää kuin oli tarkoitus, joten sitä valui muoteista ulos n. kottikärryllinen. No, raksamiehet siivosivat sen nopeasti pois.
Tiistaina Alettiin tekemään yläkerran portaiden muotteja. Siihen meneekin reilusti puuta, kun jokainen porras pitää tukea alhaaltapäin.
Portaat siis jouduttiin valamaan, koska elementtiportaita ei saatu kesällä.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Sisäkaiteet
Viikonloppuna ja maanantai-iltana asensimme sisäkaiteiden profiilit.
Päädyimme pienen tutkimisen ja kilpailuttamisen jälkeen valitsemaan Steelpro:n lasikaiteet.
Hinta oli kohtuullinen, kaiteet just halutun tyyliset. Tärkeää oli myös, että asennuksen pystyi tekemään itse. Heidän sivuiltaan löytyy erinomaiset ohjevideot sekä profiilien kiinnittämisestä eri tavoin että myöhemmin tulevasta lasin kiinnittämisestä.
Lasikaide on ilman pylväitä, lasit kiinnitetään alhaalta alumiiniprofiilin ja pysyvät "itsekseen" pystyssä.
Alumiiniprofiilin voi kiinnittää vasta sisätöiden loppuvaiheessa, jolloin se tulisi joko pohjasta kiinni lattiaan tai sitten sivusta "otsaan". Päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon, että profiilit laitetaan jo ennen lattiavalua, jolloin ne ovat ikäänkuin upotettuina valmiiseen lattiaan ja vain yläreuna jää näkyviin.
Alakertaan näkyvä profiilin "ulkosivu" peitetään kipsilevyllä. "otsa" muodostuu teräspalkista, ontelolaatasta ja tuosta kaideprofiilista ja tulimme siihen tulokseen, että helpoin ja yhtenäisin tapa on nimenomaan levyttää yhtenäisesti tuo "otsa".
Profiilit tulivat valmiiksi mitattuina ja rei'itettyinä, eli metallintyöstä ei tarvinnut tehdä.
Mittojen kanssa tuli pientä säätämistä mittojen kanssa.
Olisivat kyllä tulleet mittaamaan veloitusta vastaan, mutta tässä syntyi säästöä ainakin hieman itsepalvelulla, eikä tuo säätäminen haitannut, tuli samalla suunniteltua paremmin ja ohjeistettua väärään paikkaan tehdyn sisäseinän siirtokin millilleen oikein. Samalla piti ottaa kantaa kantavien teräspylväiden levytykseen yms myöhempiin detaljeihin.
Vähän puskasta tuli taas, että pitäisi käytännössä olla lähestulkoon maalinsävyjen tarkkuudella lopputulos jo suunniteltuja ja dokumentoituna, jotta pystyisi tällaisenkin pikkuasian tekemään "viimeisen päälle".
Profiilit kiinnitetään seuraavasti:
- profiili suoraan asennuspaikkaan, tasapainotus kaikenlaisella pienellä mitä työmaalta löytyy
- kiinnikkeet (nuo profiilissa kiinni olevat alumiini-"tassut" paikalleen, pultti kiinnikkeen ja profiilin reikien läpi
- kiinnikkeen säätö ja samalla tarkastus, että profiili on suorassa
- kiinnikkeen reikien poraus yksi kerrallaan
- Reikien puhdistus imurilla & pallopumpulla (jossa letku)
- injektointimassa reikään
- kiinnikkeen laittaminen paikalleen, tanko kiinnikkeen ja profiilin rei'istä, jotta varmasti on oikeassa kohdassa :)
- lukkopultit vasaroiden riittävän syvälle
- mutterit pultteihin ja tiukalle
- tankoon prikat ja mutterit ja kiinni profiiliin ja mutterit tiukalle
Idea on se, että tuo tanko ankkuroituu valuun kiinni ja pitää profiilin siinä kiinni.
Kiinnikkeiden idea kuulemma on pitää profiili paikallaan valun ajan. No, todennäköisesti pitävät senkin jälkeen..
Reiät olisi ehkä voinut tehtä jollain 11-12mm terällä, meillä oli 10mm, joka on lukkopultin koko. Pultit piti vasaroida paikalleen, sen verran ahdas tuo 10mm reikä oli varsinkin injektointimassan kanssa, mutta jos oli vaikea saada paikalleen, niin oletettavasti on vaikeampi saada ne irti :) sehän tässä on tarkoitus.
Poraaminen sujui kyllä nopeasti poravasaralla, melkein kuin olisi puuta porannut.
Työkaluina poravasara, 10mm betoniterä, pölynimuri (perheemme toinen 15+v vanha imuri pääsi saattohoitoon raksahommissa), pallopummpu, vasara ja 13mm (muistaakseni) hylsy & räikkäavain sekä lenkkiavain. Injektointimassaa piti hankkia. Pultit yms tulivat profiilien kanssa.
Itse asentamiseen (3 pätkää yht n. 7m profiilia) n. 5 tuntia, viimeinen 3m pätkä meni tunnissa, kun oli jo rutiinia. Mikä tärkeintä, profiilit olivat paikallaan vielä valun jälkeenkin :)
Raksamiehet (joiden vastuulla valut ovat) olivat hienosti tiivistäneet päihin jäänet raot, jottei valubetoni valu alakertaan...
Onneksi muistimme (kiitos Steelpron kavereille vinkistä) vielä lopuksi teipata profiilit päältä, ettei profiilin uraan roisku betonia tai muutakaan. ja samalla kaikki näkyville jäävät osat suojattiin.
Steelprolta erinomaista palvelua kokonaisuudessaan! Suosittelen.
Portaiden ylätasanteelle emme kaidetta päässeet vielä tekemään, koska ko kohdasta puuttui vielä n. puoli neliömetriä lattiaa ja se valettiin vasta lattiavalun yhteydessä. Sinne täytynee laittaa profiili sivukiinnityksellä.
Ulos parvekkeelle ajattelimme laittaa myös valuun kaideprofiilit, mutta siellä olikin rakennepiirustusten mukainen reunakorotusvalu jo tehty, joten sinnekin tullaan kaiteet laittamaan vasta myöhemmin.
Sisäkaiteiden lasit tulevat ja asennetaan vasta joskus myöhemmin, kun ei enää ole vaaraa siitä, että ne vahingoittuisivat raksahommista. Eli ehkä juuri ennen muuttotarkastusta.
Ohjeissa oli, että lattialämitysputkien etäisyys profiilista min. 250mm ja tässä tuo näkyy.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Sisäseinät ja lattiavalmistelut
Viime viikolla on päästy oikein kunnolla fiilistelemään tulevia huoneita, kun 1. ja 2. kerroksissa on tehty sisäseiniä. Kellarissa on valmisteltu lattiavaluja laittamalla viemärit, sähköjohdot ja alapohjan eristeet.
Sisäseinät tulevat pääosin 88mm väliseinäharkosta. Pariin kohtaan tulee levyseinä, esim. olkkarin ja MH1:n ja MH 2:n (2. krs) välinen korkea seinä. Seinän poikki menee kantava teräspalkki ja raksamiehet hyvin totesivat, että se tai ainakin saumat voivat tulla näkyviin, jos siihen askarrellaan erikseen joku palki peittävä ratkaisu. Kyllähän tuon tekemiseen hyvin on menetelmät mm. tukiverkot yms, mutta olimme alunperin toivoneet siihen levyseinää, joka sitten vaihtui urakoitsijan ehdotuksesta harkkoseinäksi... No, nyt levyttämällä saadaan siitä ainakin siisti ja yhtenäinen.
Raksamiehet oliva innokkaina tehneet 2. kerrokseen n. 1.5m seinää sijasta 3m seinää "käytävän" viereen, paikkaan, johon pitäisi tulla lasikaide ja näkymä olkkariin. Pieni purkaminen pojilla edessä, ei onneksi mikään ongelma.
Sähkö- ja putkimiehet ovat asennelleet putkia lattioihin huolella ja nyt pystyttiin hahmottelemaan hyvin kellarissakin eri juttujen sijaintia. Hyvältä vaikuttaa.
torstai 22. elokuuta 2013
Ikkunat
Maanantaina tuli Domuksen ikkunat työmaalle ja tiistaina asentajat niitä asentamaan.
Kaksi asentajaa teki töitä 2 päivää ikkunoiden kanssa. Hyvää jälkeä tuli.
He tilasivat automaattisesti sopivan nosturin isojen ikkunoiden nostamiseksi paikalleen.
Onneksi minun ei tarvinnut, olisin todennäköisesti saanut paikalle vääränalisen vehkeen.
Pari portaiden viereen tulevaa ikkunaa asennetaan lattiavalujen jälkeen.
Tähän erään tilatut terassin, parvekkeen ja varaston ovet eivät tulleet ikkunoiden kanssa, koska ne tulevat Kaskipuun tehtaalta, vaikka tulevatkin Domuksen kokonaistoimituksena.
Niiden asennus tapahtuu, kunhan tulevat.
Kuvaa en sattunut tuosta nosturista ottamaan, mutta siinä oli pitkä moniosainen puomi, jonka avulla etenkin olohuoneen ikkunat nostetiin talon yli aivan vastakkaiselle puolle. Aika vaikuttava härveli, meidän pojat olisivat kyllä halunneet nähdä sen, jos eivät olisi olleet koulussa tiistaina.
Tilasimme ikkunat suoraan tehtaalta asennettuina, jolloin tehtaan takuu kattaa asennuksenkin, eivätkä voi valittaa mahdollisista ongelmista sitä, että joku muu on asentanut ne väärin.
Asennuksessa ei käytetty apukarmeja, vaan Domuksen harkkoruuvi-kiinnitystä, joka helpotti hommaa reilusti.
Ihmeen paljon kyllä polyuretaania meni joka ikkunan ympärille, eli ikkunat eivät kosketa harkkoja, vaan ovat vaahtotyynyn suojaamia. Huomasin, että asentajilla oli paljon pieniä, näppäriä ilmatyynyjä, joilla säätivät ikkunat paikalleen ja suoraan, vaikutti tosi näppärältä.
Nyt alkaa jo näyttämään talolta ja voi jopa vähän fiilistellä, kun ensimmäiset lopulliset pinnat ovat nähtävissä.
Tässä kuva olkkarista etelään.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Portaat
Urakoitsija kertoi jokin aika sitten, että joutuvat itse valamaan portaat. Rudus ei kuulemma ennen loppuvuotta pystyisi toimittamaan Elemento 7 -portaita, eikä naapuritalonkaan erimallisia portaita. Kuulemma keväästä asti ovat yrittäneet saada Ruduksen kanssa toimitusaika sovittua. Meidän kannaltamme asialla ei ole taloudellista merkitystä, portaat sisältyvät runko-urakkaan.
Tämä saattaa olla ehkä jopa hieman positiivinen asia, koska perheessä on hieman toivottu, että, portaiden alapinta olisi vähän röpelöisempi.
Vähän ihmetyttää kyllä tuo Ruduksen toiminta, markkinoivat kovasti valmisportaita, mutta eivät sitten niitä tee. Tässäkin tapauksessa heillä oli hyvä 4-5 kuukautta aikaa tilauksesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

