maanantai 25. marraskuuta 2013

Kodinkoneet


Viimeisen parin viikon aikana olen kiertänyt kauppoja ja pyytänyt tarjouksia kodinkonepaketeista.

Samalla olen nähnyt monta esimerkkiä yhdestä lempiaiheestani asiakaspalvelusta.

Asioin n. 6 liikkeessä. Jokaisessa sama (todellinen) tarina ja pyyntö, että "myykää minulle keittiö koneet".


Olin kyllä tehnyt läksyni etukäteen, mutta en paljastanut sitä. Tiesin mitä halusin ja mitä en.


Yhdessä liikkeessä myyjä oli reipas ja lähti heti viemään minua kohti jääkaappeja, samalla kyseli, minkä tyylistä ja minkä hintaluokan laitteita haen, pyrki kategorisoimaan minut sopivaan luokkaan.

Hän esitteli muutamia vaihtoehtoja, kertoi niiden eroista selkeästi ja suositteli yhtä mallia.
Päädyimme ottamaan listalle hänen suosittelemanssa vaihtoehdon selkein perustein ja samanlaisen pakastimen.


Seuraavaksi erillisuuni. Hain perusratkaisua, ilman kallista pyrolyysiominaisuutta - tutkimukseni mukaan pyrolyysi lisää hintaa n. 200 euroa. Koska olemme aiemminkin saaneet uunin puhtaaksi, en nähnyt sille perusteita. Tässä kohtaa myyjä yllätti minut totaalisesti.
Pienellä hintalisällä saan samaan pakettiin yhden uunin sijasta 4: Tavallinen kiertoilmauuni, kahtia jaettava uuni, jossa 2 kiertoilmapuhallinta sekä höyryuuni. Aivan mahtavankuuloinen laite.


Liesitasoksi löytyi induktiotaso, jossa on flex-alue ja 2 "kattilarinkiä".

Liesituulettimeksi olimme jo päättäneet haluavamme tietyn Savon mallin.


Toisessa liikkeessä myyjä ei juurikaan kysellyt, vaan alkoi heti saarnaamaan, että tämä AEG on paras. Ihan kaikkeen.

Kun kysyin, että onkos muita vaihtoehtoja, vähän edullisempia, niin vastaus oli aina, että tämä hänen esittelemänsä on minulle paras.

Etenkin uunien kohdalla alkoi minulla hieman keittää, kun kysyin, että mitäs nämä muut 10 erilaista ja erihintaista mallia tässä, miten ne eroavat tästä ehdotetusta, sain saman vastauksen, mitään eroa ei ollut, mutta ne olivat huonompia.

Tarjouksen sain välittömästi, se oli ihan selkeä ja pakettitarjouksen edut yms selitettiin,
maksuaikajärjestelyt yms. Eli tarjoaminen sujui ihan by the book, mutta myyntityö ei.



Yhdestä liikkeestä pyysin tarjouksen sähköpostitse. katsoin heidän sivuiltaa muutamia malleja esimerkkeinä ja kerroin, että ehkä jotain näiden tyyppistä, ja kuvailin haluttuja ominaisuuksia. Vastaus ja tarjous tulivat nopeasti. Niihin ei oltu paneuduttu juurikaan ja tarjous oli juuri niillä esimerkkimalleilla, joita olin laittanut. Hinta oli kallis, pakettialennus oli hyvä ja reilu, mutta listahinta lähti korkealta. Myös kuljetus oli n. 3-kertainen muihin verrattuna.
Tarjouksessa tai viestissä ei kyllä yhtään myyty, se ole pelkkä hintapläjäys.

Kävin lisäksi kahdessa liikeessa ohimennen. Molemmissa oli huonosti malleja näytillä. Toisessa sain etsiä myyjän ja oikein kysyä, haluaako hän tehdä kauppaa. Halusi, mutta toiminta oli kovin passiivista. Hän kertoi heti, että heillä ei ole oikein malleja esillä.
Ei se mitään, sanoin, selvität vaan mitä minä tarvitsen ja tarjoat sen mukaisesti,
kerrot tuotenumerot ja minä katson faktat netistä, ehdotin.
No, pikainen kierros käytiin liikkeessä, n. puolesta laitteista oli joku malli paikalla ja niistä hän päätyi tarjoamaan juuri ko mallia. Puolet laitteista jä hänelle vielä kotitehtäväksi ja tarjous tulisi sähköpostissa. Eipä ole kuulunut... tämä liike oli tunnettu brändiliike yhdessä suurimmista ostosparatiiseista.

Toisessakin liikkeessä oli huonosti malleja liikkeessä, tämäkin myyjä nojautui niihin, mutta keräsi tiedot ylös ja toimitti sähköpostitse tarjouksen seuraavana päivänä. Tarjous oli keskitasoa. Mutta ei mitään perusteluita tai muuta keskustelussa tai mailissa. Pelkät hinnat.

Yksi tarjous oli keittiöpaketin kylkiäisinä, se oli hinnallisesti paras, mutta laitteet ehkä hieman yliampuvia, mm. pyrolyysiuuni yms. Mutta heillä valikoima on perustellusti pieni.


Kliimaksi tuli viikonloppuna, kun huomasin, että Gigantissa on koneet -15%. Saamani pakettitarjous oli tasoltaan n. -12%.

Gigantissa oli muuten paras ja asiantuntevin palvelu, sopivat laitteet ja tuon erikoistarjouksen vuoksi myös edullisimmat.

Tein siis kaupat Gigantissa. Toimitus tapahtuu helmikuussa ja laitteet ovat yllätyksekseni Samsungia, paitsi tiskariksi tulee ruotsalainen Asko, täysteräskone ilmakuivauksella, hieman luksusta mukaan :)

Aiempia kokemuksia Samsungista ei keittiössä ole, mutta kokemukset muutoin ovat hyvät,
joten katsotaan miten toimivat. Onhan niissä takuu, jos eivät toimi...

Ylimääräinen bonus velkaiselle rakentajalle oli rahoitus, joka hoituu 10 erässä ja sisältää hintaturvan 30pv. Rahoituskulut (ei korkoa, pelkkä laskutuslisä) muuten tässä n. 1% eli voittaa lainarahoituksen


Hyvät myyjät: Panostakaa siis ammattitaitoon, aktiivisuuteen ja myyntityöhön.
Myyjä ansaitsee aina palkkansa.

5 kommenttia:

  1. Heips, uusi lukijasi ilmoittautuu :) Minulla on kyllä samanlaisia kokemuksia asiakanpalvelusta tai sen puutteesta. Valitettavan usein myyjät myöskin kohtelevat nuoria asiakkaita ylimalkaisesti ihan kuin eivät haluaisi heitä asiakkaikseen. Ihme juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tarvitse olla ihan nuorikaan. Kokemukseni autokaupoista 4v takaa olivat hirvittävät. Kävelin rauhassa useammassa liikkeessä ja olin jo etukäteen valmis hieromaan kauppoja tietyistä malleista, mutta myyjät eivät edes tulleet juttelemaan... eikä ko liikkeissä ollut edes muita asiakkaita, puhuivat keskenään vaan.

      Tein autokaupat Tampereella, koska siellä oli aktiivinen myyjä, kun pikapikaa ohimennessäni kävin koittamassa onneani. Ja hintakin oli kyllä väkisin saatua pääkaupunkiseudun tarjousta parempi.
      Mutta ei enempää autokauppiasta nyt, ne vaatisivat ihan oman fanibloginsa ;)

      Poista
    2. Täällä Saksassa täytyy kyllä nostaa autokauppiaille hattua - ja vieläpä kun autoa tultiin hakemaan, niin mies sai auton avaimet ja minä sain sylin täydeltä kukkia! Tämä se vasta palvelua :)

      Tuli vielä mieleen varsinainen postaustoive, jos vain ehdit eli voisitko esitellä millä kaikilla "mausteilla" teille tulikaan kodinkoneet, mm. pyrolyysiominaisuus on minulle tuntematon käsite... Nimim. kodinkoneiden osto muutaman kuukauden kuluttua ajankohtainen. Kiitti!

      Poista
  2. Huomasin tuon saman Gigantin tarjouksen ja tilasin sieltä eilen illalla Siemensin jääkaapin ja pakastimen. Ne piti tulla Puustellin keittiöpaketin mukana mutta Gigantin tarjous pesi Puustellin tarjouksen lähes 400 eurolla. Joten pudotin ne pois Puustellin tilauksesta (heidän tilaustaan voidaan muuttaa siihen asti kunnes kaapistot menevät tuotantoon).

    Minulle oli heti alusta asti selvää että meille tulee joko Mielen tai Siemensin kodinkoneet. Miele on kuitenkin 20-30% kalliimpi kuin Siemens joten valinta osui Siemensin laitteisiin (muutenkin Mielen uudet mallit ovat mielestäni rumia). Kyselin useammasta keittiöliikkeestä tarjousta keittiöstä ja kodinkoneista (kodinkoneiden hinnat vaihtelivat 5000 - 7500 euron sisällä suunnilleen samoilla laitteilla).

    Loppujen lopuksi Siemensin kodinkoneet tulevat maksamaan 4500 euroa (sis. pyrolyysi uuni, induktio keittotaso jossa on se flex-alue ja ne kaksi "kattilarinkiä", astianpesukone erillisellä aterintasolla ja kaupan päälle vielä kahvinkeitin, vedenkeitin ja leivänpaahdin).

    Meille tulee myös Savon liesituuletin, malli on G-56. Se integroituu täysin kaapin sisälle ja siitä ei näy edes lippaa ulospäin. Se käynnistyy automaattisesti käryn tai lämmön perusteella. Mikä malli teille tulee?

    Olisi mielenkiintoista nähdä kuvia teidän projektin edistymisestä. Teillä taidetaan olla noin kuukauden verran edellä meitä.

    VastaaPoista
  3. Työhypoteesina oli Siemens-koneet. Niitä on ollut 2 eri asunnossa aiemmin, viimeksi edelliseen omistusasuntoon itse hankittuna. Ihan ok, tiskari varsinkin hyvä.

    Nyt ihastuin Samsungin jääkaapin tuuletukseen, joka ohjataan joka tasolle jääkaapissa, kun Siemensissä on aina hieman huonosti tuulettunut alaosa, riippumatta siitä, onko paljon tavaraa hyllyllä vai ei. Myös valaistus oli Samsungissa tosi hyvä - pieni asia, mutta olen huomannut, että käytössä on kiva nähdä kunnolla alahyllyillekin.

    Uunina tuo Samsungin tuplahöyryuuni on ihan huippu, ainakin ajatuksena ja hinnallisesti myös. Liesitasona tuo Samsung flex-alueen kanssa taisi olla edullisin ja myös hyvännäköinen (joillekin sekin merkkaa). Astianpesukoneena tosiaan tuo Asko oli ominaisuuksiltaa ihan ykkönen.

    Ruokailuvälinetaso on keskellä, jolloin siihen tulee vesi sekä alhaalta että ylhäältä. Nykyisessä tiskarissa vuokraasunnossa tuo taso on ylimpänä, kuten kaikissa muissa merkeissäkin. Jos yläkori on täynnä, ei vesi pääse sinne asti.
    Ja tuo ilmakuivaus vaikuttaa tosi hyvältä idealta. Lisänä vielä erilliset suuttimet alhaallaa kattilapesuun yms. Ja kaikki terästä, ei (toivottavasti) muutaman vuoden kuluttua vaappuvia pesuvarsia, joissa muovi on pettänyt tai joustanut.

    Pidin myös ajatuksesta, että vedenkulutusta ei ole painettu mahdollisimman alas, jolloin pesuun käytetään riittävästi puhdasta vettä. Oma havaintoni uusimmista tiskareista on vähän saman suuntainen kuin tämä EU:n 20 asteen pyykinpesutavoitekin - energian ja veden säästö on hyväksi, mutta silloin ei saa puhdasta aikaiseksi.

    Liesituuletin on Savon 90512, saarekemalli huippariohjauksella.
    Ihmettelen muuten sitä, että malli, jossa on vain säätimet maksaa enemmän kuin sellainen, jossa on moottorit yms tilpehöörit.

    VastaaPoista