maanantai 18. maaliskuuta 2013

Rakennuslupa lainvoimainen


Noniin, meillä on vihdoinkin lainvoimainen rakennuslupa. 3kk odottamisen jälkeen lupapäätös tuli helmikuun lopussa ja 2 viikon määräaika oikaisuvaatimuksille päättyi viime perjantaina. soitin tänään rakennusvirastoon ja kyselin, onko tullut vaatimuksia. Ei ole, joten lupamme on lainvoimainen ja pääsemme hommiin.

Vuoden vaihteen jälkeen oli ilmeisesti virastossa ollut kiireitä, ainakin päätöksiä oli paljon tammi-helmikuussa. Pieniä viilauksia tehtiin vielä helmikuun alussa, kun viraston mielestä taloa pitäisi nostaa n. puoli metriä, koska alla saattaa olla pohjavettä.

Tämä oli mielenkiintoinen episodi ja johtui siitä, että
1) pohjatutkimuksessa mainittiin, että pohjavesiputki pystyttiin laitteilla työntämään vain tiettyyn syvyyteen, koska siitä alkaa todennäköisesti kallio (tai ainakin isoja kiviä joka paikassa..)
2) pohjavesiputkessa ei havaittu yhtään vettä
3) näinollen pohjatutkimuksessa mainittiin, että pohjavettä ei ole ainakaan ko korkeudella
4) pohjatutkimuksessa mainittiin myös, että lähin varma referenssipiste on n. 100 metrin päässä ja siellä pohjavesi on ollut
joskus n. 3+ metriä alempana
4) virasto tulkitsi, että tuo mitattu kuiva korkeus on pohjaveden maksimikorkeus ja siksi talo pitää perustaa sitä ylemmäksi
tässä siis taustalla fakta, että ei ole ko paikasta muuta tietoa siitä, mikä korkeus on kuiva


No, yritin vääntää tästä rautalankaa, kertomalla, että jos pohjavesi olisi ko. korkeudella, niin mitähän se tarkoittaisi mm. naapurille yms muille alueen taloille, joiden 2. kerroksen lattia on meidän kellarimme korkeudella. Ja kuvasin, kuinka rinne viettää niin, että mikäli kallion päällä menisi pohjavettä, niin se ei pysyisi meidän tontillamme, tai siis pysyisi siellä vasta silloin, kun meren pinta olisi n. 3m nykyistä korkeammalla.
Ei auttanut.

Plan B: paperit kuntoon

Onneksi rakennesuunnittelija sentään ymmärsi asian ja keskusteli pohjatutkijan kanssa. Tuloksena oli pohjatutkimukseen täydennys siten, että talo voidaan perustaa alunperin suunnitellulle korkeudelle. Asia oli sillä kuitattu ja meni sukkana läpi.



Kun vain lumet sulaisivat ja päästäisiin hommiin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti