sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tontin ostoprosessi

Tonttia ei osteta aivan kuten asunto-osaketta. Se on hieman työläämpää,

Tarjousvaihe oli kutakuinkin kuten asunnon kanssa. Tarjouspaperissa vain on hieman eri asioita.
Ei kuitenkaan yhtään vaikeampaa.

Kaupat tehtiin maistraatissa, josta oli paikalla virallinen kaupan vahvistaja.
Allekirjoittajien henkilöllisyydet tarkastettiin ja paperit allekirjoitettiin.
Homma oli ohi vartissa ja kädessä kauppakirja ja kuitti maksetusta maistraatin vahvistusmaksusta.

Loppukauppa hoitui pankissa kuten asuntokaupan kanssakin.

Lainaa varten pitäisi hakea kiinnitykset, jos vakuutena on ostettu tontti.
Meillä sitä ei tarvittu, koska vanhan asunnon vakuudet riittivät vielä.

Kun tonttikaupat oli tehty, piti maksaa varainsiirtovero, omien ohjeidensa mukaisesti.
Onnistui sentään nettipankin avulla. 

Viimeisenä asiana oli lainhuudatuksen hakeminen eli omistajuuden rekisteröinti Maanmittauslaitokselle.
Netistä löytyi ohjeet ja lomakkeet. Mukaan piti liittää alkuperäinen kauppakirja todisteena kaupasta sekä tuloste varainsiirtoveron maksamisesta. Missään ohjeissa ei sanottu, että kauppakirja palautetaan. Tätä ihmettelin hieman.  Pari kuukautta myöhemmin postissa tuli todistus, kiinteistö oli virallisesti rekisteröity meille. Mukana oli se alkuperäinen kauppakirjakin, tervetuloa takaisin. Tietenkin tästäkin hommasta tuli lasku.

Kuulemma kiinteistöverot tulevat perheille automaattisesti jaettuina, koska omistus on rekisteröity osuuksin.
Hienoa, ei tarvitse niitä maksuja sitten tulevaisuudessa pyöritellä yhdessä.

Kaupan jälkeen (ja edellisen omistajan muutettua pois) piti vielä tehdä sähkölaitoksen kanssa sopimus sähköliittymästä ja vesilaitoksen kanssa vesiliittymästä. Ne piti rekisteröidä meidän nimiimme, jotta voimme tilata niille purun ja muita toimenpiteitä myöhemmin.
Lisäksi jäte-sopimus piti irtisanoa, vaikka se ei meille siirtynytkään vaan jäi myyjän vastuulle,
mutta hän ei sitä muistanut tehdä ja kyllästyimme aiemmin katsomaan jäteastiaa tontin kulmalla kuin hän turhiin laskuihin....


Tulossa vielä myöhemmin:  Lainakiinnitykset ja hallinnanjaon rekisteröinti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti