torstai 22. marraskuuta 2012

Vanhan talon purku


Vanhan talon purku sujui vauhdilla.

Purku-urakan kilpailutus kesti meillä kaikkineen n. 3kk, josta suurimman osan ajasta asia oli täysin unohduksissa muiden tärkeämpien asioiden viedessä aikaa.

Viimein 2 viikkoa sitten päätimme antaa purku-urakan Helsingin Talosiirto Oy:lle.
Viimekädessä syy oli hinta. Tarjous ja sopimus yms olivat kunnossa, joten kahden hyvän vaihtoehdoehdon kesken valinnan ratkaisi kokonaishinta.

Tuon 3 kuukauden aikana opettelimme hieman itse purkuun liittyviä detaljeja niin, että osasimme lopulta pyytää sopivalla sisällöllä.

Kun päätös oli tehty, alkoi tapahtua.


Kaivuri tuli tontille edelliseltä työmaalta jo muutamaa päivää etukäteen.

Metsuri tuli kaatamaan puut, jotka olivat purkutyön esteenä.
Muutoin puunkato voidaan suorittaa vasta rakennusluvan saatuamme.


Sähköjen katkaisu piti tilata sähkölaitokselta ja sitten tilata asentaja irrottamaan kaapeli. Sähköpalvelu Kipinä hoiti tämän homman mallikkaasti.
Samalla olisi voitu asentaa tuleva paritalokeskuskin, mutta meillä siirtyy ajotien paikka ja nykyisen ajotien kohdalle tulee jätekatos/varastokokonaisuus. Uuden tien paikalla kasvaa isoja puita, joihin saa koskea vasta, kun on saatu rakennuslupa. Näinollen tuon sähkökeskuksen voi asentaa vasta, kun tie on siirretty. Se tehdään maanrakennustöiden yhteydessä/jälkeen hetimiten keväällä.
Kun pyysimme tarjouksia tästä sähkö-urakasta (purku ja uusi keskus), saimme tarjouksia vain n. 30% pyynnöistä. Kipinän tarjous oli selkeä, eikä hinnassakaan ollut valittamista.

Maanantai-aamuna talolle tulivat purkuliikeen alihankkijoina asbestimiehet purkamaan asbestiputket pois ja sen jälkeen pääsi poikien ihailema "iso kone" vauhtiin.

Torstai-aamuna kävin tarkastamassa työmaan. Homma oli selvä, viemäri tulpattuna ja talo kadonneena. Vanha öljysäiliökin oli ollut ehjä, ei mitään vuotoja tjms eli tämä riski ei realisoitunut.

Eli koko talo katosi tontilta siistist 3 päivässä. Erinomainen suoritus ja papukaijan merkki Helsingin Talosiirto Oy:lle!






2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä talon purkamisen kuvauksesta! Meillä on sama edessä Espoossa loppukesästä ja tämä sai homman näyttämään helpolta. Haluaisitko kertoa paljonko purku-urakka maksoi? Netistä kerätyt hinta-arviot kun tuntuvat liikkuvat välillä 5000-30000.

    VastaaPoista
  2. Koko purku-urakka "avaimet käteen" (tai oikeasti "kuoppa tontilla") oli karkeasti 10 keuroa, ymmärtääkseni hommaa helpotti huomattavasti se, että talo oli lähes täysin 'betonia', sementtitiiliä ja puuta yms vain rajallisesti.

    VastaaPoista