maanantai 2. joulukuuta 2013

Tonni tehty!


Tänään tuli taas yksi mailikivi urakassa: Laattojen ensimmäinen erä.

Päivän aikana tuli taloon kannettua toista tonnia kaunista ja kallista laattaa.
Kallista siksi, että hyvännäköiset nykyaikaiset laatat eivät valitettavasti ole halpoja.

Toinen erä, joskin vain n. 700 kilon kokoinen pitäisi tulla Joulun alla, siinä on tilaustavara ja toisen kerroksen kylppärin laatat.

Päätimme tilata laatat ABL Finlandilta. Suunnittelijamme Erjan välityksellä saimme reilun alennuksen listahinnoista ja ennenkaikkea valikoima on laaja ja monipuolinen.


Toimitus sujui periaatteessa hyvin. Kaukokiidon kuski toi aamupäivällä 2 lavallista tavaraa. Ihmettelin hänelle hieman, että onko tuossa kaikki, kun pinot eivät olleet hirvittävän korkeita. Kuulemma siinä oli kaikki mitä oli toimitettavaksi annettu.

No, lähestyslistassa lukikin, että puolet kuormasta ei ollut mukana. Soitto ABL:ään ja hetken päästä olikin sovittu toisen satsin toimitus auringonlaskun aikoihin eli hieman kello neljän jälkeen. Kuulemma varastossa olivat unohtaneet puolet.

Tämä kuski olikin todella täsmällinen, ajoi pihaan minuutilleen oikeaan aikaan.
Pisteet ja iso plussa siitä. Erinomaista asiakaspalvelua muutenkin.

Laatoitustyöt alkavat toivottavasti viikonsisällä kellarin pesuhuoneesta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti